Jokinen, Seppo

Tamperelainen Seppo Jokinen on vakiinnuttanut asemansa suomalaisen rikosromaanin kärkinimien joukossa.

Vuonna 1949 syntynyt Jokinen harrasti kirjoittamista jo lapsuusaikoina ja aloitti sen myöhemmin uudelleen työelämän ohella. 1990-luvulla hän suunnitteli kirjoittavansa lähiöromaanin asuinseudustaan Hervannasta. Tarinassa esiintynyt poliisi varasti päähenkilön osan, ja komisario Sakari Koskinen oli syntynyt.

Jokisen esikoisromaani Koskinen ja siimamies julkaistiin Karistolla vuonna 1996. Siitä pitäen komisario Koskisen rikostutkimukset ovat kasvattaneet suosiotaan kirja kirjalta ja vuosi vuodelta. Lukijat ja kriitikot ovat ylistäneet Jokisen elävää henkilökuvausta, realistista ja luontevaa kerrontaotetta sekä toimivaa huumoria. Hänen romaaninsa ovat saaneet useita alan palkintoja sekä tunnustuksia. Jokinen on toiminut vapaana kirjailijana vuodesta 2006. Hänen rikosromaaneistaan sovitettu näytelmä sai ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterissa syyskuussa 2009.

+
Tuotemuoto
+
Saatavuus
+
Painosvuosi
+
Tekijä
+
Järjestys
+
Poista kaikki suodatukset

Koskinen ja siimamies - Rikosromaani
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja)
Karisto, 2016
15,90 € (14,45 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512348732
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hukan enkelit
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja)
Karisto, 2012
15,90 € (14,45 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512342297
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Koskinen ja kreikkalainen kolmio
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja)
Karisto, 2016
15,90 € (14,45 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512340897
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Sana sanaa vastaan - Komisario Koskinen Tampereelta
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja)
Karisto, 2016
15,90 € (14,45 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512346691
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Suurta pahaa
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja)
Karisto, 2016
15,90 € (14,45 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512345304
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Koskinen ja pudotuspeli - Rikosromaani
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja)
Karisto, 2016
15,90 € (14,45 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512348329
  • Kovakantinen kirja
  • Ei saatavilla
Viha on paha vieras
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja)
Karisto, 2016
15,90 € (14,45 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512348855
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Koskinen ja raadonsyöjä - rikosromaani
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja)
Karisto, 2010
15,90 € (14,45 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512348220
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Koskinen ja taikashow - Rikosromaani
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja)
Karisto, 2017
15,90 € (14,45 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512349401
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Kuka sellaista tekisi
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja)
Karisto, 2016
15,90 € (14,45 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512350001
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Rikos - 7 rikostarinaa
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja); Linna, Martti (Kirjoittaja); Koskinen, Juha-Pekka ym. (Kirjoittaja)
Karisto, 2014
9,90 € (9,00 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512358106
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Piripolkka
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja)
Karisto, 2016
15,90 € (14,45 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512343201
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Hiirileikki
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja)
Karisto, 2016
15,90 € (14,45 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512347742
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Vilpittömässä mielessä
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja)
Karisto, 2016
15,90 € (14,45 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512344246
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Koskinen ja taikashow (mp3-cd)
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja)
Karisto, 2011
24,90 € (20,08 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512353071
  • CD-äänilevy
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Räätälöity ratkaisu (mp3-cd)
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja)
Karisto, 2010
24,90 € (20,08 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512353064
  • CD-äänilevy
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Räätälöity ratkaisu
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja)
Karisto, 2016
15,90 € (14,45 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512353057
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Lyöty mies - Kolmetoista rikoskertomusta
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja)
Karisto, 2017
15,90 € (14,45 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512351305
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää
Lyöty mies (mp3-cd) - Kolmetoista rikoskertomusta
Jokinen, Seppo (Kirjoittaja)
Karisto, 2009
24,90 € (20,08 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789512352050
  • CD-äänilevy
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää