Kay, Guy Gavriel

Guy Gavriel Kay syntyi 7.11.1954 Weyburnissa, Kanadassa. Hän opiskeli filosofiaa Manitoban yliopistossa, mutta valmistui lopulta lakimieheksi Toronton yliopistosta. Nykyisin hän työskentelee kirjailijana ja asuu Torontossa vaimonsa Lauran ja kahden poikansa kanssa.
Nuorena Guy Gavriel Kayn lempikirjailijoita oli J.R.R. Tolkien, myöhemmin myös mm. Milan Kundera ja Gabriel García Marquez. Ratkaiseva käänne Kayn elämässä tapahtui, kun hän tutustui opiskeluaikoinaan J.R.R. Tolkienin poikaan Christopheriin. Isänsä kuoleman jälkeen Christopher pyysi Kayta avukseen toimittamaan Tolkienin kesken jäänyttä teosta Silmarillion. Vuoden kestäneen toimitustyön aikana Kayn halu tulla kirjailijaksi vahvistui, mutta samalla hän huomasi kirjailijan työn epävarmuuden ja palasi jatkamaan lakiopintojaan Torontoon. Valmistumisensa jälkeen hän alkoi kuitenkin heti kirjoittaa esikoiskirjaansa. Kesäpuu ilmestyi Kanadassa vuonna 1984 aloittaen menestyksekkään fantasiatrilogian, Fionavarin kuvakudoksen, joka on paitsi kunnianosoitus Tolkienille, myös ansiokas irtiotto perinteisestä fantasiakerronnasta.