Lampela, Kati

"Ensimmäinen suuri käsityöprojektini oli kahden metrin mittainen ja halkaisijaltaan parikymmentäsenttinen mato, joka syntyi 5-vuotiaan hyppysissä virkkaamalla."

Alusta asti langat siis lumosivat, ja kaikenlaisia tekeleitä syntyi ilman ohjeita. Katin intohimo etenkin neulomiseen ja kirjontaan on vuosien saatossa vain kasvanut langoista syntyy kaikenlaista tuttiremmistä tikkuröijyyn. Viime aikoina hän on syventynyt neulomisen saloihin myös suomentamalla kaksi neulekirjaa (Karisto, Tammi).

Rovaniemeltä Helsinkiin kotiutunut Kati Lampela tekee päivätyönsä tietokirjallisuuden kustannustoimittajana. Käsitöiden suunnittelu ja toteuttaminen on hänelle enemmän kuin harrastus, se on elämäntapa.