Oksanen, Harri

Asuu ja työskentelee Helsingissä. Naimisissa, kaksi lasta.

Olen ihan pienestä pitäen harrastanut piirtämistä ja maalausta, toisinaan hyvinkin tiiviisti, mutta ajoittain olen myös pitänyt reiluja taukoja. Joitakin vuosia sitten, yhden pitkän piirtämistauon aikana, rupesi kytemään ajatus, että maalaamista voisi vielä kokeilla ihan tosissaan. Nämä silloin maalaamani muutamat keijuaiheiset työt olivat alkusysäys Pokkiaisen synnylle. Aluksi minun ei ollut tarkoitus tehdä kuville tarinaa, mutta maalaukset tuntuivat syntyneen samoista teemoista, ja valmiina ne sitten pyrkivät selvästi kertomaan jostakin niille yhteisestä. Kirjoitin ensin lyhyet tarinanpätkät erikseen kustakin kuvasta ja sitten jatkoinkin kirjoittamista. Alun perin lyhyiksi katkelmiksi tarkoitetusta tekstistä muodostuikin ehyt, juonellinen kokonaisuus.

Ajattelin aluksi sovittaa keijut kirjan päähenkilöiksi, mikä ei sitten luonnistunut lainkaan, joten kirjoitinkin siitä, miten joku muu näkee keijut. Näin syntyi pokkiaisen hahmo. Kirjoittaessani Pokkiaista halusin kirjoittaa osin myös aikuiselle. Itse olen huomannut, että yhteiset lukuhetket lasten kanssa ovat paljon mukavampia, kun itsekin nauttii lukemastaan.