Salonen, Jukka K.

Olen runsaat kaksi vuotta eläkkeellä ollut Tampereen kaupunginkanslian palkkasihteeri (sanahirviö sinänsä). Se homma vain jäi päällimmäiseksi, kun sitä hoidin viimeiset 23 vuotta. Virka oli mielenkiintoinen, ei se palkka ole pelkästään rahaa... Minäkin yritin hoitaa niitä muita arvoja.

Alkujaan olin sähkömies. Me sähkömiehet olemme aika loogisia. Tiedetään, että kun painamme nappia, josta merkkilamppu syttyy kojetauluun Tampereen keskustassa, niin kymmenen kilometrin päässä Aitolahdella talitiainen pelästyy, kun suurjännitelinjan erotin pamahtaa kiinni. Elämässä sitä ei aina huomaa. Jos sen tiedostaa, niin saa evästä muihinkin asioihin.

Äidinkielenopettajanihan minut pilasi. Jouduin aina kuuntelemaan, kun opettaja luki aineeni luokalle. Nuorempana siitä kärsi. Tampereen lyseon lehtori, myöhemmin rehtori Pentti Kalela oli kerran ajatellut jättää lukematta, mutta kun olin sinä päivänä sairaana, niin oli kuitenkin lukenut. Näin koulukaverit kertoivat hänen sanoneen. Siihen tottui. Tampereen teatterin johtaja Jouko Paavola jatkoi tätä Tekussa.

Sen verran asia vaivasi, että kirjoittelin joitakin novelleja viikkolehtiin aina silloin tällöin, ja kun niitä julkaistiinkin, niin uskalsin osallistua 60-luvulla kirjoituskilpailuihin. Legendaarinen Mäkelän tallikin oli aika lähellä. Hän kutsui minut kahville Koivistonkylän sivukirjastoon. Saatiin olla kahden.

Minulla oli onni elää kodissa, jossa todella luettiin paljon. Kirjastosta sai siihen aikaan lainata neljä kirjaa kerralla, ja kun meitä oli neljä, henkeä, niin aina oli 16 kirjaa lainassa. Yöt luettiin. Vielä 94-vuotiaana äitini lainasi vanhainkodin kirjastosta Pikku Heidin. Sanoi minulle, että sitä on niin mukava lueskella, vaikka sen melkein ulkoa muistaakin.

Nyt kun on aikaa, niin oli kirjoitettava Appiukkojen käsikirja. Aihe oli ollut mielessäni jo vuosia. Kustantajallakin on ollut sellainen kehumisen taktiikka.

Oma reviirini käsittää vaimoni Helenan sekä lapseni Riikan ja Jarkon. Riikalla on Reijonsa kanssa lapset Tuomas ja Rebekka. Jarkon ja hänen vaimonsa Johannan perheeseen on vauva tulossa. Riikan lapset ovat iltapäivisin meillä hoidossa koulun jälkeen, ja Riikan koira Lilli on ollut hoidossa noin kymmenisen vuotta. Jarkon kissat Torkku ja Vilu ovat asuneet talomme alakertaa viime aikoina.

Kirjoittamiseen olen jäänyt koukkuun. Jos ei jonain päivänä kirjoita mitään, niin seuraavana on pakko.

Tampereellahan syntyy kirjailijoita kuin liukuhihnalta. Lauri Viita kirjoitti Betonimyllärinsä 1947. Näitä betonimylläreitä ei enää ole! Nyt on lähihoitajia, huoltoasentajia, työpäälliköitä, arkkitehteja, ulkoilualueiden hoitajia, yhteyspäälliköitä ynnä muita. Jos terveyttä riittää, niin haluaisin kirjoittaa Tampereelle uuden Betonimyllärin. Kun 43 vuotta teki töitä... se voisi onnistua. Voi olla, että sittenkin kirjoitan satukirjan lastenlapsilleni.

E-mail: appiukko@mbnet.fi