Seppälä, Anne

Anne Seppälä on syntynyt Tampereella, viettänyt kouluvuotensa Etelä-Pohjanmaalla ja palannut syntymäkaupunkiinsa opiskelemaan tiedotusoppia ja kirjallisuutta. Yliopistolla hän tapasi myös nykyisen miehensä. Perheeseen syntyi kaksi lasta, jotka ovat nyt jo ehtineet aikuisikään. Hämeenlinnaan muuton myötä Anne Seppälä työskenteli joitakin vuosia mainos- ja tiedotusalalla sekä toimittajana, ja teki sitten pitkän uran kustannustoimittajana. Nykyisin hän on eläkkeellä ja asuu Hattulassa. Kirjoittamisen ohella rakkaimpia harrastuksia ovat liikunta sekä ikonimaalaus, jota hän on harrastanut jo kolmisenkymmentä vuotta. Anne Seppälä kirjoittaa myös naisten viihderomaanisarjaa Katajamäki kirjailijanimellä Anneli Kivelä.