Tuure, Leila
"Olen Porissa syntynyt ja siellä suurimman osan elämääni viettänyt kirjoittaja. Ansiotyönäni on ollut historian opettaminen sekä yläasteella että lukiossa. Ammattini onkin antanut erinomaisen pohjan historiallisten romaanien kirjoittamiseen, ja kiinnostukseni kotiseutuhistoriaan näkyy useimmissa kirjoissani hyvinkin selvästi.Nyttemmin olen vapaa kirjoittaja ja oleskelen pääasiassa pääkaupunkiseudulla, Espoossa. Syntymäkaupungista muutto näkyy varmasti ajan mittaan yhä selvemmin kirjoissani, mutta ainakin vielä uusin kirjani "Hyvä mies" sijoittuu Poriin. Se ei ole tiiviisti seutuun sidottu kuten aiemmat romaanini, vaan se on ennemminkin kehityskertomus, joka kuvaa naisen pikkuisen ironisin ja ehkä kyynisinkin silmin miehen ja tämän esikuvien, isoisän ja isän, käsitystä siitä, mikä on hyvä mies. Sen tapahtumat sijoittuvat 1900-luvulle vuosisadan alusta tähän päivään.
Nuoruudessani haaveilin tutkimusmatkailijan ammatista, mutta minusta tulikin aikamatkailija - vieläpä sellainen, joka matkailee ajassa taaksepäin. Historiasta löytyy kuitenkin aina uutta ja kiinnostavaa. Kiinnostus historiaan juontui alun perin varmasti valtavasta lukuharrastuksestani. Historiaahan ei tutkita niinkään koeputkien ja vatupassien avulla, vaan kirjoista ja kirjoituksista. Kirjoittamisen suhteen olen jäänyt koukkuun, kuten lapseni asian ilmaisevat äidin nököttäessä tietokoneen ääressä. He eivät tosin tiedä, että kirjoittajan sormi eksyy liiankin usein sille näppäimelle, jonka takaa löytyy pasianssi.
Minulla on uusioperhe: miehelläni ja minulla on yhteensä 7 lasta, joista kaksi yhteistä tytärtä. Harrastan klassista musiikkia, etenkin oopperaa, myös klassista jazzia. Tätä nykyä olen Espoon kirjailijat ry:n hallituksen jäsenenä ja nautin suuresti vapaudestani.