24.11.2017

Kalle Veirrolle lastenkulttuurin valtionpalkinto

Kirjailija Kalle Veirto on saanut vuoden 2017 lastenkulttuurin valtionpalkinnon. Palkinto jaetaan vuosittain henkilölle, joka on tehnyt merkittävää työtä lastenkulttuurin edistämiseksi. Palkinnon myöntää Taiteen keskustoimikunta ja sen suuruus on 15.000 euroa. 

Palkintolautakunnan perusteluissa mainitaan mm. seuraavaa: "Nuortenkirjailija Kalle Veirto on julkaissut lähes 30 lasten- tai nuortenkirjaa. Hänen humoristiset, jännittävät ja myötäelävät kirjansa ja kirjasarjansa ovat rohkaisseet varsinkin poikia lukemaan. Hänen kirjoistaan löytyy jalkapalloa, salibandyä ja salapoliisiharrastusta. Lahtelaisen Kalle Veirron kirjojen tyylilajin on sanottu olevan kovaksi keitettyä naivismia, jossa on tennissukka-anarkistista asennetta. Veirron kielellisesti leikkivissä kirjoissa seikkaillaan vaikkapa kesässä, konsoleissa, isän ja pojan suhteessa, suvaitsevaisuudessa ja vääjäämättömissä yhteenotoissa."