30.09.2022

Eva Reenpää Kustannusosakeyhtiö Otavan toimitusjohtajaksi
 
Eva Reenpää (KTM) on nimitetty Kustannusosakeyhtiö Otavan toimitusjohtajaksi 1.1.2023 alkaen. Eva Reenpää on työskennellyt Otavan tietokirjojen kustannusjohtajana vuodesta 2016 asti. Hän on toiminut myös Otava Oy:n hallituksen jäsenenä ja Otavan Kirjasäätiön hallituksen puheenjohtajana.
 
Otavaa menestyksellisesti 13 vuoden ajan johtanut Pasi Vainio jatkaa toimitusjohtajana 31.12.2022 asti ja sen jälkeen uuden toimitusjohtajan ja liiketoiminnan tukena vuoden 2023 loppuun asti.
 
”Eva Reenpäässä yhdistyvät Otavan liiketoiminnan vahva osaaminen sekä ihmisläheinen johtamistyyli. Eva tuntee erinomaisesti kirjailijat, henkilöstön ja koko alan”, sanoo Otava-konsernin toimitusjohtaja Alexander Lindholm.
 
”Otava on suomalaisena kirjankustantajana edistänyt kirjallisuutta ja oppimista yli 130 vuoden ajan. Olen sitoutunut ja innostunut jatkamaan hienoa työtä, jota edeltäjäni ovat tehneet osaavien otavalaisten ja loistavien kirjailijoiden kanssa", Eva Reenpää kertoo.
 
”Olen saanut elää unelmaani kustantamossa jo yli 26 vuoden ajan, puolet siitä toimitusjohtajana. Olen kiitollinen siitä ja iloinen, että sinä aikana Otava on kasvanut Suomen suurimmaksi kustantamoksi. Ensi vuoden jälkeen pääsen keskittymään toiseen unelmaani, kun aloitan kirjakauppiaana Ruovedellä”,  sanoo Pasi Vainio.
 
Antti Karlqvist (KTM) on nimitetty Otavan toimitusketjusta vastaavaksi johtajaksi 1.10.2022 alkaen. Ville Rauvola (FM) on nimitetty Otavan tietokirjojen kustannusjohtajaksi 1.1.2023 alkaen.
 
”Toivotan Evalle, Antille ja Villelle menestystä uusiin tehtäviin ja kiitän Pasia erinomaisesta työstä Otavan johdossa”, sanoo Alexander Lindholm. 
 
Karisto on osa Otavan kustantamoperhettä. 


Lisätietoja:
 
Alexander Lindholm 040 8330126 alexander.lindholm@otava.fi
Eva Reenpää 050 364 9702  eva.reenpaa@otava.fi