Lennon, Eeva

Toimittaja Eeva Lennon valmistui ylioppilaaksi Suomalaisesta Yhteiskoulusta ja opiskeli
Helsingin yliopistossa lainopin kandidaatiksi ja valtiotieteiden maisteriksi 1960-luvun
alussa. Lennon on työskennellyt Yleisradion ja Uuden Suomen kirjeenvaihtajana Pariisissa 1960-luvulla. 197O-luvun alussa Lennon muutti perheineen Lontooseen, jossa hän on tehnyt työtä kirjeenvaihtajana Yleisradiolle, Suomen sosialidemokraatille ja Talouselämälle.

Muistelmateoksessaan Eeva Lennon, Lontoo rautainen kirjeenvaihtaja tuo esiin, miten maailma on muuttunut hänen elinaikanaan miltei joka suhteessa – eikä vähiten naisen asemassa, mikä Eeva Lennonia feministinä on erityisesti kiinnostanut. Lennon piirtää pitkän kaaren sota-ajan lapsuudesta Helsingissä Pariisin vuoden 1968 tapahtumien kautta Britannian brexitiin eli saarivaltakunnan lähtöaikeisiin Euroopan yhteisöstä.

Menneisyys on toinen maa, sanoi englantilainen kirjailija J. P. Hartley. Siitä huolimatta jotkut teemat, kuten Englannin erillisyys Manner-Euroopasta ja Euroopan itsenäisyys Yhdysvalloista, palaavat kuvaan yhä uudelleen. Nuo aiheet olivat rakkaita Ranskan presidentti de Gaullelle 1960-luvulla, jolloin Lennon raportoi Suomeen Pariisista. Nyt ne ovat taas ajankohtaisia. 


Kuva Lennon, Eeva

Kuvaaja Andy Charles

 


+
Tekijä
+
Järjestys
+
Poista kaikki suodatukset

Loading
Kuuluuko Englanti Eurooppaan?
Lennon, Eeva
Otava, 2021
36,30 € (33,00 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789511377436
  • Kovakantinen kirja
  • Toimitusaika 1-3 arkipäivää