Kariston kevät on täällä – uusi katalogi nyt julki!
Rikoskirjallisuudessa jännitetään pohjoisessa, pikkukaupungeissa ja valheelle rakentuvissa yhteisöissä
Kaira päättää Joel Kankaan supersuositun pohjoisen jännityssarjan. Rikospoliisi Mikkal Moilasen on jälleen kohdattava pahuus silmästä silmään, tällä kertaa Lapin yöttömässä yössä.
Piia Helanderin Hämärä tuo pienen yhteisön synkät salaisuudet varjoista päivänvaloon. Tuntevatko yhteisön ihmiset sittenkään toisiaan niin hyvin kuin kuvittelivat? Hämärä on Hyvinkää-sarjan kolmas, itsenäinen osa.
Timo Sandbergin Viikatemies-dekkarissa tutkitaan kollegan murhaa. Entinen rikospoliisi jää junan alle, eikä kyse ole vahingosta tai itsemurhasta. Komisario Heittola kutsutaan hätiin selvittämään visaista tapausta.
Nuoren naisen kuolema järkyttää pikkukylän rauhaa Ann Cleevesin uutuudessa. Hiipuva valo on televisiostakin tutun Kahden joen välissä -sarjan neljäs osa.
Caroline ja Leffe Grimwalkerin Alias-jännityssarja jatkuu keväällä, kun osat 8-10 – Perhonen, Naamiaiset ja Siirat – ilmestyvät ääni- ja e-kirjapalveluihin. Luvassa on jälleen vertahyytävää toimintaa todistajansuojeluohjelmassa.
Jännitystä ja rintaman kauhuja tarjoilee Atso Haapasen hurja, tosipohjainen sotaromaani kaukopartioista keskellä Neuvostoliiton suurhyökkäystä. Kaukopartiot Kannaksella vie kesään 1944.
Lue lisää tästä >>
Viihdekirjat vievät keskiajasta nykyhetkeen ja Skotlannin nummilta kesä-Suomeen
Ann-Luise Bertellin Suomen keskiaikaan sijoittuva Korsholma-sarja alkaa upealla Korpin lapset -romaanilla, joka lumoaa aistivoimaisella ja vahvalla otteellaan.
Kaisa Viitalan palkittu Nummien kutsu -sarja huipentuu Klaanin toivo -romaaniin. 1700-luvun Skotlantiin sijoittuvan romanttisen sarjan päähenkilö, liikuntavammainen Agnes, ravistelee raikkaasti totuttuja sankaritarrooleja.
Rakastetut Katajamäki-, Jylhäsalmi– ja Rantakylä-sarjat saavat jatkoa. Anneli Kivelän ja Pirta Syrjänevan Skandaalinkäryä Katajamäen naapurissa, Kirsi Pehkosen Kuurupiiloa Jylhäsalmella ja Anu Joenpolven Juhannustaikoja Rantakylässä ovat kaikki täynnä hyvän tuulen kesäistä romantiikkaa.
Käännetyn viihdekirjallisuuden uusi tähti on ruotsalainen Malin Sturesson. Villatehtaan tytöt aloittaa Villatehdas-sarjan, jossa seurataan 1900-luvun alun tehdaspaikkakunnan naisten kohtaloita feelgood-hengessä.
Suosituissa käännössarjoissa on valinnanvaraa niin suloisen kuin tulisemmankin romantiikan ystäville. Åsa Liabäckin Kevättuulia siirtolapuutarhassa huipentaa rakastetun hyvänmielen sarjan, Lyla Sagen Wild and Wrangled – Kesytetty taas tuo päätökseen BookTokin suosikkeihin kuuluvan kuuman cowboyromanssisarjan.
Lue lisää tästä >>
Kotimainen dark romance saa uuden vahvan kertojanäänen. L. J. Varjovaaran Anna suden tulla on synkänromanttisen sarjan avausosa. Se vie maailmaan, jossa kiroukset ja ihmissudet ovat todellisia – ja rakkaus voi tappaa.
Käännösromantasiaa saadaan kahdelta alansa huipulta, kun Holly Blackin Rauta sekä Jennifer L. Armentroutin Puhdasverinen ja Luun ja veren valtias ilmestyvät.
TJ Klunen Tähdistä ja tomusta on bestsellerkirjailijan vauhdikas scifiseikkailu ja ylistys maailmankaikkeuden kauneudelle. Terry Pratchettin Mort on kauan odotettu uusintapainos, huumorifantasiaklassikko vailla vertaa.
Lue lisää tästä >>
Lastenkirjoissa lähdetään lohikäärmeiden, keppareiden ja mysteereiden matkaan
Leikki-ikäisille suunnattu Lohikäärme, joka pelkäsi tulta on Riina Katajavuoren kirjoittama ja Tuire Siiriäisen kuvittama vauhdikas kertomus Suomu-lohikäärmestä, joka oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.
Viskareille, eskareille ja juuri lukemaan oppineille on tarjolla monenlaista hauskaa seikkailua, kuten Carlos da Cruzin Annukka ja Taikataimi, Jyri Paretskoin ja Petteri Tikkasen Kepparitalli Mirabella sekä Mila Teräksen ja Janni Mäkisen Hotelli Hämärä ja keskiyön hissi. Juhana Salakarin ja Jii Roikosen Vitsipitsa ja Karkkikoplassa etsiväkerho pääsee tutkimaan, minne kaupasta ovat hävinneet kaikki karkit.
Alakouluikäiset saavat oman mysteerin selvitettäväkseen Tapani Baggen Opettajavarkaassa. Silja-Maria Wihersaaren kuvitus täydentää jännittävän tunnelman.
Futistähdet-sarja jatkuu Ronaldolla. Simon Mugfordin ja Dan Greenin kokoamaa helppolukuista kirjaa elävöittävät huumori ja runsas kuvitus.
Eläinrakkaille lukijoille sopii Holly Webbin Karkaileva pikku Jali, joka kertoo hellyttävän tarinan yksinäisestä kissanpennusta. Kaunis kuvitus on Sophy Williamsin.
Markus Ikolan Jasu – Maagiset munaukset jatkaa yli 12-vuotiaille suunnattua suosittua Jasu-sarjaa. Tällä kertaa Jasu ryhtyy muun muassa pelastamaan perheensä taloutta omintakeisilla säästökeinoilla.
Lue lisää tästä >>
Ota yhteyttä



Hanna-Leena Soisalo
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö, viihde, tietokirjat
0407430794


