Anneli Kivelä

Kasvukipuja Katajamäellä

Sarja: Katajamäki Osa 13

Katajamäen kauniin Kaislajärven rantaan on nousemassa rivitalo.

Katajamäen kauniin Kaislajärven rantaan on nousemassa rivitalo. Se on kauhistuttava asia etenkin Nikkasen Päivikin, paikkakunnan kaiken tietävän sielun ja tarmonpesän, mielestä. Saattaahan olla, että Katajamäelle on muuttamassa ties minkälaisia ihmisiä aatteineen ja elämäntapoineen!
Kyläkoulun opettajan Hannen veli Petri ja avovaimo Noora kuuluvat ostaneen yhden asunnoista. Uusien asukkaiden keskuudessakin kehkeytyy hetimiten draamaa: Noorassa herää epäilys, että Petri on vähän liian kiinnostunut päätyasunnon punapäästä. Lisätohinaa Katajamäelle aiheuttaa koulurakennuksen vesivahinko. Kannattaako yli satavuotiasta koulua enää korjata vai olisiko viisaampaa rakentaa kokonaan uusi pytinki?
Lukijoiden rakastama sarja jatkuu entisen veroisena: touhua ja talkoita riittää koko kylän tarpeiksi!

Osta verkkokaupasta

Tekijät

Anneli Kivelä

Anneli Kivelä on syntynyt Tampereella, viettänyt kouluvuotensa Etelä-Pohjanmaalla ja palannut syntymäkaupunkiinsa opiskelemaan tiedotusoppia ja kirjallisuutta. Yliopistolla hän tapasi myös nykyisen miehensä. Perheeseen syntyi kaksi lasta, jotka ovat nyt jo ehtineet...

Muut kirjat sarjasta Katajamäki

Anneli Kivelä

Valoa ja varjoa Katajamäellä

Sarja: Katajamäki Osa 9

Anneli Kivelä

Taikatemppuja Katajamäellä

Sarja: Katajamäki Osa 10

Anneli Kivelä

Kotiin Katajamäelle

Sarja: Katajamäki Osa 1

Anneli Kivelä

Outo lintu Katajamäellä

Sarja: Katajamäki Osa 8

Anneli Kivelä

Tasaista tahtia, Katajamäki

Sarja: Katajamäki Osa 14

Anneli Kivelä

Arkea ja juhlaa Katajamäellä

Sarja: Katajamäki Osa 15

Anneli Kivelä

Pirta Syrjäneva

Teerenpeliä Katajamäen naapurissa

Sarja: Katajamäki Osa 19

Anneli Kivelä

Pirta Syrjäneva

Katajamäen naapurissa

Sarja: Katajamäki Osa 18

Anneli Kivelä

Katajamäki riemuitsee

Sarja: Katajamäki Osa 17

Anneli Kivelä

Katajamäki kukoistaa

Sarja: Katajamäki Osa 16
Siirry takaisin sivun alkuun